En tiedä mitä oikeastaan odotin tältä Clomifen- hoidolta, vartaloltani, lääkäreiltä ja ovulaatiolta, mutta se oli jotain ihan muuta kuin mitä tämä todellisuus on ollut. Lähinnä tarkoitan sitä, että en tunne mitään ovulaatio-oireita, vaikka eletään jo kp 15...

Mieleeni iskostuikin eräs kamala mahdollisuus; voi olla että follikkeli kasvaa mutta ei ovuloidu ollenkaan! Miksi ihmeessä kehoni edes pystyisi käynnistämään ovulaation, kun se ei ole pystynyt kuunaan kasvattamaan follikeleita oikean kokoisiksi?

Miksi en voi saada kovia ovulaatiokipuja, jotta tietäisin että nyt se on menoa? Miksi en voi vuotaa kirkasta limaa runsaasti ja olla heti perillä siitä mitä minussa tapahtuu? Miksi kaiken pitää olla niin monimutkaista? Miksi juuri minä?

Miksi minua pelottaa näin? Miksi minua huolettaa? Se on vain follikkeli, yksi hemmetin kapseli missä SAATTAA olla sisällä yksi solu. Silti se teki minut ensin niin valtavan onnelliseksi ja jo parin päivän jälkeen olen hulluuden ja pelon partaalla.

Ja olen niin yksin. Yksin pelkojen ja hullujen mietteideni kanssa.

Ainoat oireet jotka minulla on, ovat selkeät kuumat aallot (erityisesti öisin) ja eilen sattui MENKKAMAISESTI selkään? Vatsani oli vielä eilen turvonnut, mutta tänään se ei tunnu enää niin pinkeältä ja "kuumalta" vaan litteältä. Limaa tuli, mutta se ei ollut kovinkaan runsasta... Kait?

Eniten mietin miksi minä olen näin tyhmä? Ärsyttää kun en tiedä mistään mitään, ärsyttää kun en voi tuntea tarkkaan mitä sisälläni tapahtuu, ärsyttää kun minulla ei tunnu olevan sellaista "naisen vaistoa" mistä jotkut puhuvat ja ärsyttää koska istun tässä koneella valittamassa vaikka pitäisi lukea englannin kokeeseen.

Siksi toisekseen, näin tarkemmin ajateltuna, lääkärikäynnistä jäi minulle vähän epämääräinen kuva. Heillä oli ihan kamala kiire, Prinssi ei (taaskaan) halunnut tulla tutkimushuoneeseen, lääkäri puhui jo seuraavasta kierrosta eikä maininnut mitään kohdun limakalvon paksuudesta. Ehkä se oli hyvin heikko kuten aina ennenkin?! En yllättyisi... Lääkäri ei vaikuttanut toiveikkaalta eikä toivottomalta, vaan oli täysin neutraali.

Minä olisin halunnut tietää enemmän. Minä olisin halunnut enemmän heidän aikaansa ja neuvojaan. Minä olisin tarvinnut Prinssiltä enemmän kiinnostusta tulla mukaan.

Nyt minä tarvitsisin toivoa. Ja tarvitsisin uskoa. Tarvitsisin rohkeutta. Tarvitsisin voimia. Tarvitsisin rautaisia hermoja.

Mutta ei se mitään. Olen päättänyt onnistua. Ehkä heti tällä kierrolla, ehkä seuraavalla, ehkä vuoden päästä tai kymmenen vuoden päästä. Mutta ÄITI minusta tulee.

- Delia (niskat jumissa koneella)

ps: Lauantaina täytän 19! Synttärilahjatoiveena on vauva :)

pps: Vau, yli 100 kävijää! Mahtavaa! :))