En jaksa enää edes itkeä. Kaikki on ihan sumeaa ja toivotonta. En tule koskaan saamaan lasta. Ei tämä kannata. Kaikki on ollut turhaa... Täysin turhaa... Tunnen itseni ihan helvetin yksinäiseksi...

Aamulla alkoi kamala selkäkipu ja myös vatsaa nipistelee. Itku on herkässä ja itkinkin sängyn pohjalla autuaasti heti herättyäni. Menkkamainen olo. Ja nyt on vasta kp 17... Tiedän että ovulaatiota ei ole tapahtunut. Todella TIEDÄN sen. Älkää kysykö miten. Siihen minä en osaa vastata.

Ensimmäistä kertaa ehdin jo uskomaan ja kuvittelemaan, että olisi mahdollisuus onnistua. Kun ultra näytti niin hyvältä, ajattelin että kohtalo on minulle kerrankin suopea ja nyt me onnistumme. Uskoin onnistumiseen ja halusin sitä enemmän kuin mitään. Olin melkein varma että nyt onnistumme. Mutta se oli silloin onnellisena kp 12...

Tämä olo on aivan kamala. En tiedä riittääkö minulla edes sanat. Minut on lyöty aivan maahan, uskoa ja toivoa ei ole enää sitä vähääkään. Minä halusin VAIN TULLA RASKAAKSI miksi HELVETISSÄ sen pitää olla tällaista?! Miksi en tule raskaaksi!?

Kukaan ei ymmärrä eikä voi auttaa. Kukaan ei voi tukea eikä kertoa että "tiedän miltä sinusta tuntuu". MIKSI en voi tulla raskaaksi!? Olisin hyvä äiti... Tiedän että olisin... Miksi minun on kärsittävä näin?

En tiedä enää mitä haluan Prinssiltäkään. Jos tämä lapsen saanti ei vain onnistu, niin miksi edes olemme yhdessä? Hän voi saada lapsia jonkun terveen kanssa. Eikä hän edes välitä tai ainakin tuntuu siltä. Kyllä hän tuli halaamaan minua kun itkin vain sängyssä, mutta tiedän että hän ei ymmärrä. Pohjimmiltaan hän oli ehkä jopa helpottunut?

Inhottavinta on, että tänään pitää teeskennellä iloista kun on syntymäpäivät ja ihmiset laittavat onnitteluviestejä. Onneksi emme pidä mitään juhlia tänään tai mene baariin. En jaksaisi katsella ketään. Tuntuu vain siltä että haluan hautautua peiton alle itkemäään ja kuolla sinne.

Sain Prinssiltä syntymäpäivälahjaksi ristikkolehden ja kaksi karkkipussia... Voitteko kuvitella? Tuo kertoo ilmeisen paljon siitä miten hän minua arvostaa... Tai ainakin miten paljon hän on valmis näkemään vaivaa lahjani eteen. Se vain lisää mielipahaani tällä hetkellä. Olen helvetti 19 enkä 79!!

Taas tuli tekstiviesti... Se oli eräältä ystävältä, joka tietää kyllä PCO:stani mutta ei siitä että yritämme vielä lasta... Tuntuu muutenkin olevan ihmeellinen tabu nyky-yhteiskunnassa, jos joku alle kakskymppinen yrittää tehdä lapsen. Mutta eipä sen väliä. Näyttää jäävän pahasti yrityksen puolelle tämäkin touhu.

Minut on Tuomittu. En tiedä mitä pahaa ja kamalaa olen tehnyt ansaitakseni tämän kaiken mutta se taitaa olla jotain aivan hirvittävää...

Sisimpäni on kuollut....

- Delia </3